Esityksiä, elämyksiä ja kokemuksia.
TERVETULOA VIIHTYMÄÄN
Free Production Oy tuottaa ja tekee esityksiä moneen lähtöön; ravintolateatterista kirkkonäytelmiin – työyhteisönäytelmiä unohtamatta. Esitykset on suunniteltu siten, että ne kulkevat mukana ja niitä voidaan esittää juuri siellä, missä niitä tarvitaan.
Tarjoamme asiakkaamme tilaisuuksiin sellaiset esiintyjät ja ohjelmakokonaisuudet, jotka toimivat parhaiten ja tukevat niitä tavoitteita, joita asiakas on tilaisuudelleen asettanut – oli sitten kyseessä pieni tai suuri tilaisuus. Hyvät esiintyjät muistetaan, loistavat vielä paremmin!

ESITYKSET
”Kamppailunäytelmä eräältä työpaikalta”
Palkitun näytelmäkirjailija Esko Janhusen kirjoittama tragikoominen näytelmä Daavid ja Kopiokonegoljat on tarttunut ajankohtaisiin aiheisiin: työelämän muutoksiin ja työpaikan ihmissuhteisiin. Ongelmattomia työpaikkoja tuskin onkaan ja nykyajan ilmiöt vain syventävät ristiriitoja. Työyhteisöjen ja organisaatioiden sisäiset ja ulkoiset uudistukset saavat monet työntekijät tuntemaan itsensä pieniksi ja voimattomiksi. Näytelmä kertoo tarinan eräältä työpaikalta, erään ihmisen näkökulmasta ja se voi toimia avauksena esim. työpaikkailmapiiristä, työpaikkakiusaamisesta, ikärasismista tai työelämän muutoksista keskusteltaessa.
Näytelmän esittää näyttelijä (FIA) Hannu Friman
Kesto n. 1 h
Tämän kirkkonäytelmän teksti on legendaarisen Kalervo Uutun käsialaa.
Nilsan Jussan usko on monologinäytelmä, jossa ”Jussa”, vilpitöntä ja vaatimatonta elämää viettävä poromies, alkaa käydä elämänmakuista vuoropuheluaan Jumalansa kanssa.
Useimpien ihmisten mielestä Jussan elämä saattaa näyttäytyä traagisena, mutta Jussa on löytänyt uskon ja Jumalan, jotka auttavat häntä selviytymään.
Nilsan Jussan tarina on täynnä lohtua, uskoa ja toivoa paremmasta.
Kesto n. 1h
Frimanin omintakeisen Villatakki -stand up’in keskiössä ovat meidän kaikkien asenteet ja suvaitsevaisuus erilaisuutta kohtaan. Esitys on hauskuttanut tuhansia katsojia firman pikkujouluista aina ministeriöiden eri tilaisuuksiin asti.
Katsojat ovat eri ikäluokista ja yhteiskunnallisesta asemasta huolimatta aina ottaneet esityksen raikuvalla naurulla vastaan.
Kesto n. 30 min
Tutkimustulosta on vaikea hyväksyä, mutta totta se on! Tieteellisestikin todistetusti.
Kesto n. 40 min
Tämä on miestentieteen “tutkimuslaitoksen” uusi opas nykyajan naisille, jotka eivät tiedä, miten kerran hankittua miestä oikein tulisi käyttää. Huolto-ohjeet seuraavat mukana. Mannuaali eli miehen käyttöopas on sekä miehille että naisille suunnattu ratkiriemukas teatteriesitys.
Kesto n. 30 min
Työyhteisökoulutus


Esitysten lisäksi tarjoamme työyhteisökoulutusta.
Yhteistyössä itseilmaisu on taito, jota voi oppia. Ja vuorovaikutus on taito, jota voi harjoitella.
Tarjoamme apuja esimerkiksi aiheisiin :
- jännittäminen
- esiintyminen
- puhuminen
- työyhteisötaidot
- esimiestyöskentely
- vuorovaikutustaidot
- yms., tilaajan tarpeiden mukaan
Tiimityö on yhdessä oppimista ja oppiminen on positiivista muutosta käytännössä. Oppiminen tapahtuu parhaiten ilon kautta.
Yhteishenki ja työssä viihtyminen ovat nopeasti muuttuvassa maailmassa yhä tärkeämpiä perusarvoja ja menestystekijöitä. Niitä voi kehittää valmennuksen avulla.
Valdemarin Kesäteatteri, Rovaniemi
Free Production Oy perusti Valdemarin kesäteatterin vuonna 2014. Valdemarin kesäteatteri tuottaa iloista ja laadukasta, musiikillista hyvän mielen teatteria upeassa Kemijoen rantamaisemassa Rovaniemellä, ravintola Valdemarin katetussa terassikatsomossa.
Näytelmät
- 2014 Hetki Lyö – Matka Kirkan musiikkiin
- 2015 Teinienkeli – Badding musikaali
- 2016 Raparperitaivas – Leevi and the Leavings musikaali
- 2017 Kaksoiselämää – Juice musikaali
- 2018 Carola – musiikkinäytelmä
- 2019 Vain elämää – Irwin musikaali
- 2020 Usko, Toivo, Rakkaus – Koronamusikaali




Miten voimme palvella teitä?
Tarjoamme myös työyhteisökoulutusta. Räätälöimme koulutuksiamme tarpeisiin ja tilanteisiin sopiviksi.
Missä teidän kehitystarpeenne tarpeenne työyhteisössä on?
Ota rohkeasti yhteyttä!

Työyhteisökoulutus
Me haluamme kaikki hyviä työyhteisötaitoja, mutta se ei ole koskaan kenestäkään yksin kiinni!
Työyhteisötaidot:
⇒ ovat osa yrityksen työhyvinvointia
⇒ mikä taas kasvattaa yrityksen kiinnostavuutta
⇒ joka edistää yhteisön tuloksen tekemistä ja tuottavuutta.
Työyhteisötaidot ovat taitoja, joita on mahdollista systemaattisesti vahvistaa!
Teatterin keinot ovat tässä oivallisia kokemuksellisina välineinä tuomaan välitöntä havainnointia ja vaikuttavuutta. Lisäksi ne voivat olla hauska tapa aloittaa vaikkapa työhyvinvointipäivä!

Työyhteisötaitojen merkitystä ei voi vähätellä. Ne vaikuttavat ihmisten kokemaan työn sujuvuuteen ja hyvinvointiin työssä.
Työyhteisöjen osaamistarpeet:
- Hahmottaa organisaation osaamistarpeet
- Pitää huolta omasta jaksamisesta ja työkuntoisuudesta
- Ymmärtää monimuotoisuutta
- Tarkastella oma työtään muutostarpeiden ja kehittämisen näkökulmasta ja osata siirtää osaamistaan muille
- Huolehtia työyhteisön yhteisistä resursseista ja ottaa vastuuta myös muiden hyvinvoinnista tarjoamalla tukea
- Kyky vastaanottaa palautetta ja oppia siitä sekä antaa rakentavaa ja oikea-aikaista palautetta sekä kollegoille että omalle esimiehelle
- Osata nostaa epäkohdat esille työyhteisössä tavalla, joka edistää kaikkien työhyvinvointia
- Tunnistaa ja kehittää vuorovaikutustaitoja
Työyhteisötaitoja voidaan käsitellä erikseen ja yhdessä työntekijä ja tiimi tasolla tai esimiestasolla, kuten myös työnantajatasolla. Nimittäin oppiva työnantaja on tärkeä osa oppivaa organisaatiota!
Temperamentti kuvaa yksilön tapaa reagoida kehollaan ja käyttäytymisellään esiin tuleviin tilanteisiin. Se on se mikä näkyy meistä ulkoisesti ja välittömästi, ja jopa tiedostamatta, koska reagoimme temperamentilla automaattisesti.
Temperamentti ei selitä miksi me teemme jotain, mutta se selittää miten me käyttäydymme vaikkapa häiriötilanteessa.
Nykyään me kaikki haluamme yksilöllisiä palveluita ja aitoja kohtaamisia, Esimerkiksi asiakaspalvelussa/myyntityössä käyttäytymismallien tunnistamisella voidaan vaikuttaa asiakaskokemukseen ja sitä kautta myyntitulokseen. Tyyppitietouden tuntemisen kautta opimme ottamaan huomioon yksilöllisyyttä.
Tutustutaan yhdessä yhteisösi värikkäisiin ihmisiin ja opitaan toisistamme!
Esiintyminen on läsnäoloa, ajattelua, kuuntelemista, havainnointia ja puhumista. Oman persoonan ja asiantuntijuuden esille tuomista. Vaikuttamista.
Mitä jos etsittäisiin yhdessä sinun oma tapasi esiintyä? Aukeaisiko siitä uusia mahdollisuuksia? Tai onko esiintymisesi jämähtänyt paikalleen, haluaisitko kehittyä siinä paremmaksi?
Tai jännitätkö? Lukitseeko jännittäminen sinut? Voi me näyttelijöinä tiedämme tunteen – olemme jännittäneet itse ja paljon. Meillä on hyvinkin paljon opittua tietoa ja taitoa, miten jännityksen kanssa voi toimia ja opetella elämään.
Yhteystiedot
Hannu Friman
Näyttelijä (FIA), vuorovaikutustaitovalmentaja, life coaching, yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto
Olen toiminut näyttelijänä, ohjaajana ja tuottajana eri teattereissa jo yli kolmekymmentä vuotta. Teatterin tekemisen ohella minua ovat aina kiinnostaneet työyhteisöjen kehittäminen sekä ihmisten väliset vuorovaikutussuhteet. Kouluttajana tavoittelen positiivisten vahvuuksien tunnistamista ja kehittämistä työyhteisöissä.
”Jokainen ihminen on pääroolissa oman elämänsä näyttämöllä!”
Free production Oy
teatteri.free[at]gmail.com
p. 040 521 7171

Irene Tikka
Näyttelijä (FIA), työelämäkehittäjä (AMK)
Minulla on työkokemusta teatterista ja ravintolatyöstä kahdenvuosikymmenen ajan. Käytännön kokemuksia ymmärtääkseni olen opiskellut työelämäkehittämistä humanistisessa ammattikorkeakoulussa.
Erityisosaamistani on kokemuksellinen oppiminen eli osallistujien kuljettaminen heidän omien kokemustensa kautta uusien näkökulmien löytämiseen.
”Tiedon ja kokemuksen kautta luodaan merkityksellisyyttä ja oppimista!”
Irene Tikka
irene.tikka[at]hotmail.com
p. 040 748 4849
